Viides päivä koronakaranteenia

by - maaliskuuta 21, 2020

Lauantai. Normaalisti oltaisiin lasten kanssa Ikeassa leikkimässä tai mentäis leikkipuistoon.

Nyt ollaan vaan kotona. Lapset alkaa jo kaivata muitakin virikkeitä kuin mulla on antaa. Siksi koko aamun selasin Pinterestiä ja yritin keksiä seuraaville päiville jotain kivaa tekemistä, jonka voi toteuttaa kotona tai parvekkeella.

Suunniteltiin Janin kanssa myös ruokatilausta, mutta ajat toimitukselle meni kauheen pitkälle, joten jätettiin se vielä tekemättä. Meillä alkaa loppua vasta maito, margariini ja jotkut vähemmän tärkeät asiat, joten Jani kävi hakemassa maitoa lähikaupasta ja osti samalla lapsille lauantaikarkit. Mä harkitsin energiajuomaa, mutta päätin kuitenkin pärjätä ilman. Matsmartilta tehtiin kyllä tilaus.




Vivia nukkui viime yönä ihan tosi huonosti. Mä kävin ensin Vivian luona joskus kahdentoista maissa hyssyttelemässä hänet nukkumaan, Jani kävi uudelleen joskus kahdelta, kun Vivia taas heräsi itkemään. Heräsin puoli viiden aikaan siihen, kun Vivia kiljuu omassa huoneessa ja kun menin kysymään mikä hänellä on hätänä niin huoneessa oli kuulemma peikkoja, jotka jahtasi häntä. Otin hänet siis sohvalle viereen ja siinä me sitten nukuttiin aamuun asti yhdessä.

Lounaalla syötiin jokainen vähän eri ruokaa, koska yritettiin saada kaikki vanhat ruoat syötyä. Päivälliselle tein kanapastaa ja iltapalalla lapset sai kotitekoista smoothieta.

Rakennettiin päivällä taas Vivian kanssa olohuoneeseen duplo-kaupunki ja Bea kirjoitti kirja-arvstelun. Luettiin kirjoja, katsottiin Smurffi-leffa ja leikittiin kampaajaa. Käytiin myös lasten kanssa illalla saunassa.

Huomenna käydään kyllä ulkoilemassa, leivotaan ehkä korvapuusteja ja leikitään barbeilla.

Kuinka teidän viikonloppu on sujunut? 

You May Also Like

1 Comments

  1. Meillä ollaan rentouduttu tv:n ääressä, leikitty, askarreltu, pelattu, kylvetty ja herkuteltu. Menossa sunnuntaina 7. karanteenipäivä.

    https://www.kotonajakaupungilla.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!