Kahdeksas päivä koronakaranteenia

by - maaliskuuta 24, 2020

Tänään meillä oli onneksi jo hieman rauhallisempi päivä kuin eilen. 

Syötiin aamulla riisipuuroa aamupalaksi ja piirreltiin. Meillä oli Janin kanssa molemmilla aamupäivällä verkkoluento, joten tytöt sai katsoa Netflixistä My Little Ponya. 

Tämän jälkeen tehtiin Bean koulutehtäviä ja piirrettiin lisää. Tytöt myös maalasivat vesiväreillä hetken. Vesivärit on olleet meillä muuten tosi kovassa käytössä lähiaikoina. Niillä on maalattu myös kasvomaalauksia. 


Tein riisiä ja kanaa ruoaksi, joka maistui tytöille oikein hyvin. Janille olin tehnyt jo edellisenä päivänä pizzaa ja hän söikin sitten sitä. Melissalle kokkasin pastaa soijarouheella. 

Leikimme kampaajaa ja minulla oli iltapäivällä ryhmätyöhön liittyvä puhelu, joten Jani leikki lasten kanssa sillä aikaa metsäretkeä lastenhuoneessa. Tämän jälkeen vaihdoimme paikkoja eli Jani istahti takaisin tietokoneen ääreen ja minä menin lasten kanssa puuhaamaan jotain. 

Me on muuten luettu nyt kirjoja ihan tosi paljon. Onneksi omistetaan tosi paljon kirjoja, koska kirjastot on kiinni. Bealla on kaiken lisäksi koulusta menossa 15 minuutin lukuhaaste eli joka päivä pitää lukea aikuiselle ääneen 15 minuuttia. Usein hän haluaa lukea sen ajan tuplana. 


Käytiin Vivian kanssa suihkussa ja kylvyssä keskellä päivää, koska miksikäs ei, kun kotona ollaan. Vivialla oli hauskaa, kun sai läiskiä vettä joka puolelle ja minusta oli ihanaa, kun kerrankin oli aikaa hiusnaamiolle, jolle muka ei ikinä ole aikaa. 

Leivoin illalla vielä sämpylöitä Lidlin viljattomasta ja gluteenittomasta jauhoseoksesta ja olin onnellinen miten hyvin ne onnistuivat. Syötiin ihan rauhassa iltapalaa kaikki yhdessä ja nautittiin yhdessäolosta. 


Lasten mentyä nukkumaan me katsottiin Janin kanssa CMorelta löytynyttä Lego Masters Australiaa, jossa kahdeksan paria kisaa siitä, kuka on paras legoilla rakentaja. Ihan huikea sarja, jos tykkää yhtään legoista ja realitykisoista! 

Kuinka teidän tiistai sujui? 


You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!