Kielellisesti lahjakas vai ei ja milloin pitää olla huolissaan?

by - tammikuuta 14, 2020

Kirjoitin alla olevan pätkän luonnoksiini pari vuotta sitten, kun Bea oli 6-vuotias:


6-vuotiaalla ei ole mielikuvitusta nimeksikään. Hän ei keksi tarinoita eikä ole oikein koskaan leikkinyt leluilla pitkiä aikoja, koska ei keksi mitä ne voisivat tehdä. Yleensä lelut vain tappelevat keskenään.
Lapsi ei myöskään näe unia. En tiedä johtuuko tämä mielikuvituksen puutteesta vai puuttuuko mielikuvitus tästä syystä.
Pyysin kertomaan tarinan mitä he tekivät isän kanssa huippuhauskana päivänä. Tarkoitus oli kirjoittaa tämä tarina isänpäivälahjakirjaan.
Minä: Kerro minulle tarina siitä mitä te teitte isin kanssa huippuhauskana päivänä? Tarina sellaisesta päivästä, joka on oikeasti tapahtunut. Bea: Pelattiin. 
Tarina siis loppui ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, koska lapsi sanoi vain yhden sanan.

Kun pyysin kertomaan tarinan siitä millainen olisi hänen mielestään huippuhauska päivä, jos hän saisi päättää mitä tehdään niin vastaus oli taas yhden sanan lause. Pyöräiltiin. Tämäkin tarina loppui lyhyeen ja tuli vielä kaiken lisäksi väärässä aikamuodossa.
Bea alkoi puhua melko myöhään ja edelleen hänellä on muutama virhe puheessa. Konsonantit esimerkiksi saattavat vaihtaa paikkaa keskenään, jolloin roolivaatteista tulee loorivaatteita tai jos on nos.
Kävimme 4-5-vuotiaana puheterapiassa puuttuvan K-kirjaimen takia ja Bea oppi tuona aikana sanomaan myös R-kirjaimen. Puheterapialle ei kuitenkaan enää ollut tarvetta, kun K tuli mukaan puheeseen päivittäin eikä enää muuttunut T:ksi.
Jossain vaiheessa Bean opittua puhumaan kunnolla, tuli taantuma ja hän alkoi puhua pelkkiä yhden sanan lauseita. Hän sanoi jonkin sanan ja saattoi osoitella asiaa, jonka halusi, mutta ei suostunut puhumaan kokonaisilla lauseilla. Olemmekin tehneet paljon töitä sen eteen, että lapsi puhuu oikeita lauseita ja pyytää haluamiaan asioita eikä vain osoittele niitä.
Nyt on tullut kuitenkin taas uudelleen tällainen yhden sanan lauseiden taantuma. Se ei ole huomattavissa koko ajan, mutta hetkittäin kuten esimerkiksi tuossa tarinan kerronnassa. 

Koska Bea on syntynyt 5 viikkoa etuajassa, oli joidenkin kehitysvaiheiden viivästyminen kai odotettavissa. Hän on esimerkiksi matemaattisesti hyvin lahjakas ja keskittyessään hän kyllä osaa vaikka mitä, joten emme ole olleet huolissaan kielellisestä kehityksestä sen enempää.

Nythän tilanne on se, että meillä asuu kohta 8-vuotias ekaluokkalainen, joka pärjää koulussa oikein mainiosti. Edelleen puheessa on joitain kauan sitten itse opeteltuja sanoja, jotka ovat jääneet meidän jatkuvista muistutteluista huolimatta elämään. Esim vaikka puutun siihen joka kerta, on ENÄÄ sana aina ENÄÄN. Tämä on jo tarttunut Viviaankin ja nyt korjailen kahden tytön sanomana tuota raivostuttavaa sanaa. Yksi vaikea sana pitkään oli VIOLETTI, joka vääntyi joka kerta Bean suussa muotoon VIOLOTTI. Myös ROOLIVAATTEET ovat Bean suussa LOORIVAATTEITA. Bealla on ajoittain selvästi vaikeuksia joidenkin sanojen taivutusten kanssa, mutta kelläpä tuon ikäisellä ei olisi, puhumattakaan aikuisista. Nykyään puheessa kuitenkin on kaikki kirjaimet ja puhe on selvää.

Koska äidinkielen taidot tulivat niin myöhään, olen ihan hitusen huolissani miten koulu-uudistuksen myötä ykkösluokalla alkanut englanti alkaa sujumaan. Viime viikolla oli opeteltu sanomaan How are you, joka vääntyi Bean suussa joka kerta I are you. Onneksi meiltä löytyy kolme englannin taitajaa kotoa niin voidaan antaa se kaikki tuki tarvittava tässä kouluaineessa, jos englanti osoittautuukin haasteelliseksi.


Mielikuvitus on edelleen aika lailla hukassa. Leikkejä on vaikea keksiä vieläkään. Legoilla hän tykkää rakennella erilaisia rakennelmia ja luulen, että tässä auttaa hyvä matikkapää.

Ja olenko siis huolissani kielellisestä kehityksestä Bean kohdalla?

En. Aiemmin ehkä olin hieman huolissani, koska ne kirjaimet ja äänteet olivat niin pitkään hukassa ja minulla ei ollut aiempaa kokemusta lapsesta, jolla puhe tulee myöhään. Nykyään Bea kuitenkin puhuu niin hyvin, etten ole ollenkaan enää huolissani. Koska hän pärjää koulussakin todella hyvin, en näe mitään syytä huoleen siltäkään kantilta. 

Onko lapsen pakko olla sekä kielellisesti että matemaattisesti lahjakas? 

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!