Kirjastot ovat parasta ilmaista viihdettä

Meillä asuu viisi lukutoukkaa. Kaikki meistä lukee todella paljon ja olen niin onnellinen, että Viviakin on oppinut selailemaan kirjoja ihan rauhassa.

Kaksi isompaa tyttöämme ovat molemmat oppineet lukemaan ennen kouluun menoa, Melissa 5-vuotiaana päiväkodissa ja Bea eskarissa. Me luemme paljon yhdessä ja yksin.

Siksi olemme nyt Vivian ja Bean kanssa ottaneet tavaksi käydä kirjastossa muutaman viikon välein lainaamassa uusia kirjoja ja palauttamassa vanhoja. Olemme löytäneet monia uusia suosikkeja ja löytäneet myös uudelleen niitä vanhoja, jo unohdettuja kirjoja.



Me ollaan siitä onnekkaassa asemassa, että meidän lähikirjastoon ei ole kuin noin vartin kävelymatka ja autolla sinne ajaa ihan hujauksessa. Siksi siellä on helppo käydä vaikka joka viikko.

Kuopiossa myös joka kirjastossa on tosi ihanat lastenosastot, joilla on leluja, palapelejä ja usein kirjasuosituksia. Niissä järjestetään satuhetkiä, tosin niihin emme ole osallistuneet, koska olemme yleensä siihen aikaan päiväkodissa eikä niitä ole kesällä meidän suureksi harmiksemme.

Kesähelteellä kirjasto on myös ihanan viileä pakopaikka. Saatamme välillä viipyä siellä pitkäänkin lukemassa.



Melissalla on aina tapana koulun jälkeen mennä kirjastoon tekemään läksyjä ja etsimään uutta luettavaa. Itsekin välillä karkaan kirjastoon tekemään kouluhommia, koska siellä on ihanan rauhallista ja saan vihdoin rauhan ajatella. 

Käyttekö te usein kirjastossa? 





You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!