Vauvan jakamisen vaikeus totaaliyksinhuoltajuuden jälkeen

by - maaliskuuta 10, 2019

Kun Melissa syntyi, olimme täysin kaksin. Oli vain minä ja vauva sekä se ihana vauvakupla, johon uppouduimme. Minä olin yksin vastuussa hänestä ja hänen tarpeistaan. Ei ollut toista vanhempaa, jonka kanssa olisi pitänyt tehdä päätöksiä vaan päätin yksin kaikesta, jopa hänen nimestään.




Toisaalta se teki asioista helpompia, toisaalta taas vaikeampia. Ei ollut ketään keltä kysyä mielipidettä mihinkään, jos olisi sellaista kaivannut.

Minulla oli tukiverkostona vanhempani ja veljeni, joiden kanssa asuimme Melissan elämän kaksi ensimmäistä vuotta, mutta vauva kuitenkin oli minun ja minä päätin hänen asioistaan sekä olin vastuussa hänestä. Hoidin häntä yksin, mitä nyt joskus pyysin hieman apua, että pääsin yksin suihkuun. Nämäkin käynnit yleensä ajoitin Melissan päiväuniaikaan. 



Monesti mietin, että jos Melissalla olisikin myös se etävanhempi, en ehkä osaisi päästää häntä vierailuille. Tietysti tilanne olisi ihan erilainen, jos etävanhempi olisi ollut mukana alusta asti. Totaaliyksinhuoltajuus oli kuitenkin joissain asioissa niin paljon helpompaa kuin yhteishuoltajuus. Passin hakemiseen ei tarvittu kuin minun allekirjoitukseni ja lomamatkatkin sai suunnitella miten halusi pyytämättä keneltäkään lupaa.

Tästä syystä jo Viviaa odottaessani minun oli vaikeaa totutella faktaan, että nyt meitä olisikin kaksi vanhempaa päättämässä asioista ja jakamassa sitä arkea. Ehkä vaikein asia tässä yhteisvanhemmuudessa oli kuitenkin se, että en voinut omia vauvaa syliini koko ajaksi vaan osa sylittelyajasta piti jakaa Janin kanssa.



Olen ehkä hieman liian omistushaluinen taaperosta edelleen. Toisaalta saan edelleen päättää vaatteista ja muusta pienestä yksin, koska ne ovat asioita, jotka eivät Jania niin paljon kiinnosta. Isot päätökset teemme yhdessä, kuten minne lapsi meni päiväkotiin. Tuo sylittelyn jakaminen saattaa hetkittäin olla edelleen vaikeaa. Luulen sen olevan vaikeaa aina vaikka saisimme kymmenen vauvaa lisää.

Vivialla on kyllä aina ollut kova luontainen äidinkaipuu, joten olen siitäkin syystä saanut sylitellä häntä todella paljon. Vauvana se oli ajoittain minulle raskasta, koska kukaan muu ei kelvannut kuin äiti ja kannoin häntä jossain vaiheessa jopa kotona rintarepussa, että pääsin edes vessaan. Rintareppu olikin pelastus, että sain edes jotain tehtyä äidissä roikkuvan vauvan kanssa. 

Onko täällä muita, joiden on vaikea antaa vauvaa toisenkin hoidettavaksi?

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!