Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) +ARVONTA!

by - syyskuuta 27, 2018

*Kaupallinen yhteistyö Into Kustannuksen kanssa. 
Meidän perheessä on kolme tyttöä ja meidän periaatteemme onkin kasvattaa tytöt uskomaan itseensä ja siihen, että heistä voi isona tulla mitä vain he ikinä haluavat. He voivat olla matemaatikkoja, prinsessoja tai vaikka Suomen presidenttejä, jos se on heidän haavensa. Vain taivas on rajana.  
Nykypäivänä on mahtavaa, koska kaikki ovat tytöille mahdollista. Ennen vanhaan ei tytöstä olisi ikinä voinut tulla esimerkiksi presidenttiä vaan se oli miesten homma. 
Olemme lukeneet iltasatuna Bean kanssa uutta Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) -kirjaa, jossa kerrotaan inspiroivia tarinoita suomalaisista naisista, jotka ovat tehneet juuri sitä mitä ovat halunneet aikakaudesta huolimatta. Itseäni inspiroi esimerkiksi Aira Samulinin tarina. En esimerkiksi aiemmin tiennyt Airan käyneen Amerikassa harjoittelemassa uusia tanssityylejä, jotka hän toi sitten Suomeen. Aira Samulin on kyllä yksi teräsnainen edelleen! 
Kirjassa kerrotaan myös esimerkiksi Alman, Tove Janssonin ja Minna Canthin tarinat. Kaikki omalla tavallaan rohkeita ja sankarillisia naisia. Kaikki tehneet jotain ihailtavaa. 
Kirjassa parasta on kuitenkin se, ettei kaikki naiset ole tuttuja julkisuudesta vaan mukana on tuntemattomampiakin naisia. On tähtitieteilijä ja lotta, joita kukaan ei välttämättä nimestä tunnistaisi. Hieman pelkäsin sen lotta-tekstin iltasaduksi luettuani, että minkähänlaisia unia Bea näkee, mutta onneksi hän on tullut isäänsä ja nukkuu sikeästi näkemättä unia. 
Huippua kirjassa on myös, että se on toteutettu joukkorahoituksella. Sen julkaisun ovat mahdollistaneet siis ihan tavalliset naiset ja miehet, jotka ovat halunneet kirjan toteutuvan. 

Nyt teilläkin on mahdollisuus voittaa Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)-kirja! 

Osallistuaksesi jätä kommentti 1.10 mennessä, jossa kerrot ketä sankarinaista sinä ihailet ja miksi? Muistathan jättää myös sähköpostiosoitteesi (näkyy vain minulle), että saan sinut kiinni, jos voitat! 
Voittomahdollisuudet voi tuplata Instagramissa, jossa arvotaan toinen kirja.

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!