Paahdettu myskikurpitsakeitto

by - syyskuuta 16, 2018

Viileät syysillat ovat saapuneet ja mikään ei lämmitä paremmin kuin ihanan samettinen keitto. Syksy tuo kauppojen hyllyille mukanaan myös kurpitsat ja lempikurpitsani on myskikurpitsa. Sen kaupassa nähdessään meidän 6v kysyi heti voisimmeko tehdä siitä keittoa. Ja mehän teimme! 

Paahdettu myskikurpitsakeitto
(10 annosta)

2 myskikurpitsaa
1 keskikokoinen bataatti
2 Granny Smith-omenaa
2 hopeasipulia
1 yksikyntinen valkosipulia
öljyä
2 kanaliemikuutiota
8dl vettä
suolaa oman maun mukaan
(pippuria)
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Kuori ja pilko kasvikset. Ne voisi paahtaa myös isompina, kuten yläkuvassa,
mutta itse koin sen hieman hankalaksi.
Omeniin jätin kuoret paikalleen, koska niistä tulee keittoon vähän happamuutta. 
Laita pilkotut kasvikset leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
Ripottele päälle hieman öljyä ja suolaa. 

Voit myös maustaa kasviksia tässä vaiheessa oman makusi mukaan. 
Paahda kasviksia uunissa noin puoli tuntia
tai kunnes ne alkavat saada väriä ja ovat pehmeitä. 
Ota pelti uunista ja siirrä paahdetut kasvikset kattilaan tai blenderiin. 

Soseuta kasvikset sauvasekoittimella tai blenderissä. 
Keitä vedenkeittimellä vettä.
Mittaa vettä mitta-astiaan noin 6 dl ja liota siihen kanaliemikuutiot.
Lisää seos kattilaan tai blenderiin.
Sekoita tasaiseksi.
Lisää keitettyä vettä, jos keitto on liian paksua. 
Mausta suolalla ja pippurilla.
Meidän keitossa ei ollut pippuria, koska olen sille allerginen. 
Vinkki! Kokeile mausteena tuoretta chiliä. 
Tarjoilin keiton paahdettujen kurpitsansiementen ja basilikan kanssa. Siemenet täytyy vain puhdistaa ja käyttää hetken pannulla öljyn ja suolan kanssa. Niitä voi napostella myös kuten pähkinöitä. 
Tämä keitto maistui koko perheelle ja teemme tätä varmasti monta kertaa uudelleen syksyn mittaan. 

Mitkä ovat teidän bravuurit kurpitsasta? 

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!