Isyyspakkaus

by - syyskuuta 18, 2016

Tiesin jo heti plussattuani, että haluan tehdä J:lle isyyspakkauksen. Raskaudessa muistetaan aina vain äitejä niin neuvolassa kuin muutenkin ja halusin, että J tuntee olonsa myös tärkeäksi eikä jää ihan ulkopuolelle. 
Mietin monta viikkoa mitä haluaisin pakkaukseen laittaa ja silti tuntui, että sen tekeminen oli vaikeaa. Yritin lukea keskustelupalstoja ja blogeja vinkkien toivossa, mutta monella pakkaukset sisälsivät alkoholia ja sikareita, joiden avulla isä voisi rentoutua. Meillähän J on absolutisti eikä innostu sikareistakaan, joten jotain muuta piti keksiä. Kahvia mietin, mutta olin juuri ostanut J:lle Ikeasta kahvipannun ja uutta kahvia, joten tuntui turhalta laittaa uutta kahvia pakkaukseen. Onneksi nyt jotain kuitenkin keksin niin sain pakkauksen koottua. 

Mitä pakkaus sitten sisälsi? 

  • Pikachu-pehmolelun, koska J:llä on menossa tällä hetkellä aikamoinen Pokémon villitys. Olimme myös jo aiemmin jutelleet, että vauvalle voisi ostaa juurikin tuollaisen pehmon. Ostin pehmolelun Game Stopista ja se oli kaupan viimeinen. Myyjä kertoi heille tulleen edellisenä päivänä kolmekymmentä Pokémon-pehmolelua ja kaikki oli myyty vuorokaudessa. Joku muukin on tainnut hullaantua. 
  • Kahvimukin. Ostin Ikeasta mahdollisimman ison kahvimukin, koska J tykkää juoda aamukahvin isosta mukista ja löysin kirjakaupasta tussin, jolla sain posliiniin kirjoitettua Daddy. 
  • Energiajuomaa, että isi jaksaa huonosti nukutun yön jälkeen valvoa vauvan kanssa ja antaa äidin nukkua hetken. Jos äiti on kuitenkin väsynyt ja valittaa jostain, on pakkauksessa myös korvatulpat. Tietysti helpoitenhan sitä mäkätystä karkuun pääsee viemällä vauva vaunulenkille. 
  • Chilipähkinöitä ja muumilimua, koska isälläkin on oikeus herkutella. Nämä myös korvasivat pakkauksessani alkoholin ja sikarit, joita muilla tuntui olevan listalla. 
  • Harsoja ja I <3 dad-bodyn. J sanoi joskus aiemmin katkerana, ettei koskaan ole isi-tekstillä vauvan vaatteita tai tarvikkeita vaan yleensä kaikki on aina äidistä. Taidettiin saada I <3 mom-tutti Lapsimessuilta. Joten halusin pakkaukseen jotain, joka veisi tuon katkeruuden pois. 
  • Jojon Batman-kuvalla. Tämän ajattelin pakata sairaalakassiin niin isi voi jojotella synnytyksen käynnistystä odotellessa. 
  • Huulirasvanpartaöljyn ja partakamman, että on pehmeä parta ja huulet vauvaa pussaillessa. Alunperinhän lupasin J:lle, että hän saa kasvattaa partaa vauvan syntymään asti. No, jotenkin se lupaus sitten venyi ja partaa oli lupa pitää ristiäisiin asti. Jotenkin minusta alkaa tuntua, että se parta on tullut jäädäkseen vaikka mitä sanoisin, joten kai se on vain totuteltava siihen. 
  • Neljän suora-pelin, ettei isi ihan unohtaisi isompia lapsia ja että hän viettäisi myös näiden kanssa aikaa. 
Pakkasin tavarat kannelliseen muovilaatikkoon ja laitoin laatikon sängylle odottamaan, kun J oli jahtaamassa Pokémoneja iltalenkillä. Kyllähän se sai aikamoisen virneen naamalle, kun J pakkauksen löysi ja kävi läpi pakkauksessa olevia tavaroita. Parasta taisi olla se Batman-jojo, koska sillä on temppuiltu tässä jo muutama päivä. 

Oletteko te tehneet tai suunnitellut tekevänne tulevalle isälle isyyspakkauksen?

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!