Vivia 1v 11kk

Vivia täyttää tänään 1v 11kk eli 2-vuotissynttäreitä juhlitaan jo kuukauden päästä! Ihan huimaa vauhtia kuluu aika. 
Viviasta on kuoriutunut sosiaalinen, mutta välillä omaa rauhaa rakastava taapero. Hän janoaa siskojensa seuraa, mutta välillä ärsyyntyy keskimmäisen riehumiseen ja hakeutuu omiin leikkeihinsä. Vivia onkin huomattavasti rauhallisempi kuin Bea, jolla pitäisi olla aktiviteettia koko ajan. Vivia leikkii omia juttujaan, käy välillä pussailemassa äitiä ja isiä ja jatkaa touhuiluaan. Ainoastaan iltaisin iskee villikohtaus, jolloin palikat lentävät ja ääntä lähtee kuin apinalaumasta. 
Vaatekokona meillä on käytössä tällä hetkellä 92cm ja joistain paidoista jo 98cm. Hihat ja lahkeet ovat pitkiä, mutta pienemmässä koossa jää paidanhelmat lyhyeksi. Vaippakoosta on 5 käytössä. Tämä vaippakoon valitseminen on kuitenkin aika kinkkinen juttu, kun Liberoista tuntui koko 5 jäävän jo vähän pieneksi ja vaihdoimme Muumi-vaippohin niiden ollessa tarjouksessa, mutta niiden koko 5 taas on tosi reilu. 
Pottailua olemme harjoitelleet pitkin kesää ja joitain onnistumisia on jo tullut, mutta ne voi laskea yhden käden sormilla. Selvästi lapsi alkaa kuitenkin jo älytä, ettei kaikkea tehdä suoraan vaippaan.  
Yksi Vivian ehdottomista lempparijutuista on saunominen. Helteillä tuota lempijuttua ei päässyt kovin usein toteuttamaan, mutta ehkä syksyn viileät päivät ja illat tuovat tuohon muutoksen. Ostimme Vivialle saunaan oman saunakiulun ja kauhankin, jonka ansiosta saunominen on vielä kivempaa. Onneksi isi tykkää saunoa, koska meistä muista ei oikein saunakavereiksi Vivialle ole. 
Sanavarastoa löytyy jo aika lailla, tärkeimpinä äiti, isi, Bea, Eissa eli Melissa, ukki ja mummi sekä Noppa. 
Televisiosta aivan parasta on Muumit sekä Pipsa Possu ja Mikki Hiiren kerhotalo. Kaikkein kivointa on kuitenkin edelleen Trivagon mainokset. 
Vivia osaa hyvin kuunnella ohjeita ja toimia niiden mukaisesti. Tietenkään tämä ei päde joka kerta. Häneltä löytyy myös hurja temperamentti ja halutessaan hän sen näyttää. Jos jokin asia ei mene hänen toiveidensa mukaan, saattaa hän vetää itsensä kaarelle huutaessaan. Uutena on nyt tullut lyöminen. Hän hakkaa lattiaa tai minua ja antaa kuulua mielipiteensä. Siitä tosin ei saa vielä mitään selvää, koska se on vain mölinää. 
Viviasta on kasvamassa kaikkiruokainen, kaikkea maisteleva kulinaristi. Hän rakastaa avokadoa ja bataattia. Yleensä kirpeät maut saavat naaman vähän irvistykseen, mutta niiden syömistä jatketaan silti. 
Päiväunia nukutaan vielä kaksi tuntia päivässä ja ilman niitä ei kyllä pärjätä. Yöunet menevät hyvin katkonaisesti enkä ole jaksanut tämän takia Viviaa vielä omaan sänkyyn opettaa. Yritimme kesän alussa kyllä useamman kerran, mutta siinä kävi aina niin, että heräsin itse aamuyöllä sängyn vierestä lattialta, kun olin käynyt yöllä Viviaa hyssyttelemässä ja vahingossa sillä matkalla nukahtanut. Tämä johti selkäkipuun ja usein myös huonosti nukutun yön jälkeiseen migreeniin, joten olemme tunteneet helpommaksi vain antaa Vivian nukkua välissämme.  
Vivia osaa jo juosta ja noin kuukausi sitten hän alkoi juosta laukka-askelin leikkien heppaa. Hän on myös kovasti yrittänyt opetella hyppämään tasajalkaa ja muutaman kerran se on jo onnistunut. 

Millaisia melkein 2-vuotiaita teiltä löytyy? 

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!