Viinijuhlat 2018

by - heinäkuuta 05, 2018

*Kaupallinen yhteistyö Kuopio Wine Festivalin kanssa. 

Lapset on tämän viikon mummilassa hoidossa, joten meillä oli Janin kanssa hyvin aikaa viettää treffi-iltaa eilen. Kävimme syömässä hyvin ja menimme sen jälkeen viinijuhlille. Olemme suunnitelleet viinijuhlilla käymistä jo monta vuotta ja tänäkin vuonna meinasimme mennä katsomaan Sannia ja Ellinooraa, mutta juuri sinä iltana oli aivan surkea ilma, joten jätimme ne välistä. 



Päätimme sitten mennä iltana, jolloin esiintyi Lauri Tähkä ja Apulanta. Apulantaahan me siis menimme katsomaan. Lauri Tähkä oli kerennyt aloittaa jo, kun pääsimme paikalle. Esiintyjien välissä oli monen tunnin tauko, joten nautimme ravntolaillasesta pitkän kaavan mukaan tarkoituksella. 

Kävelimme satamassa rantaviivaa pitkin kohti viinijuhla-aluetta, kun Lauri Tähkä jo esiintyi. Järvellä oli useampia veneitä, joista ihmiset katselivat Tähkän esiintymistä. Aluehan on aidattu eikä esiintyjiä pysty rannalta katselemaan, mutta järvelle esiintyjät näkyivät ja musiikki kuului varmasti hyvin.


Tähkän ja Apulannan välissä esiintyi hovimuusikko Ilkka. Ilkkahan on tuttu radiosta ja aina ne kappaleet naurattaa. Lavasäteily oli kuitenkin ihan omaa luokkaansa, koska Ilkka oli parempi livenä kuin radiossa! Hauska lisä tuollaiseen tyhjään väliin.

Pelasimme myös odotellessa Pokemonia, koska siinä tapahtuma-alueella oli sopivasti stoppeja ja niitä Pokemonejakin ilmaantui mukavasti. Ilma oli lämmin, tosin ennen Apulannan aloitusta aurinko laski ja alkoi olla jo hieman viileä. Onneksi läheisyys (ja se muutama lasillinen viiniä) lämmitti.




Lavojen läheisyys oli aivan täynnä porukkaa, mutta hieman kauempana oli kivan rauhallista ja pääsi istumaankin. Siinä oli mukava nauttia olostaan ilman arjen stressiä.

Saimme kuvamme screenillekin yhdessä vaiheessa iltaa, kun käytin viinijuhlien virallista hashtagia laittaessani kuvan Instagramiin. 


Lopulta koitti se koko illan odottamamme hetki ja Apulanta nousi lavalle. Yleisössä oli ihmeellisen paljon keski-ikäisiä ihmisiä, joiden oletin tulleen katsomaan aiemmin esiintynyttä Lauri Tähkää, mutta he osasivat laulujen sanat ulkoa eli selvästikin olin väärässä. 

Emme olleet aiemmin olleet festareilla tai konserteissa yhdessä ja oli ihana huomata miten innoissaan Janikin oli tästä. Hän kuuntelee kyllä Apulantaa paljon kotona, joten ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, että hän osasi kappaleet ulkoa. 

Olen nähnyt Apulannan muutaman kerran aiemminkin festareilla ja he ovat aina yhtä hyviä! Huomasimme kuitenkin olevamme niin vanhoja, että festarimeininki ei enää oikein innostanut ja päätimme, että seuraavan kerran festareille tai viinijuhlille mennessä ostamme kalliimmat liput, joilla pääsemme VIP-alueelle, jossa ei ole niin paljon ihmisiä. Tungoksessa oleminen lähinnä ahdisti. 



Oletteko te menossa tai jo käyneet festareilla tänä kesänä? 

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!