Kun toivottu lapsi tuokin mukanaan masennuksen

by - kesäkuuta 08, 2018

Tiedättekö sen tunteen, kun on ihan rikki, poikki, särki ja loppu? Kun on ihan väsynyt vauvan itkuun, uhmaikäisen uhmaan, teinin teineilyyn, alati täyttyvään pyykkikoriin ja astianpesukoneen täyttämiseen? Kun tekisi mieli vain nukkua ja herätä kolmen vuoden päästä? 
Minä tiedän. 
Luulin olevani valmistautunut vauvan tuloon ja sen mukanaan tuomaan hormonimyrskyyn, koska esikoisen jälkeen minulla oli lievä synnytyksen jälkeinen masennus. Tämä oli kuitenkin elämäntilanteessa, jossa olin jäänyt raskauden aikana yksin hyvin nuorena. Ajattelin masentuneisuuden olevan silloin monen asian summa. 
Tällä kertaa vauva oli yhdessä hankittu, molempien rakastama ja hyvin toivottu. Kohdunulkoisen ja keskenmenon jälkeen raskaus ja vauva tuntuivat ihmeiltä ja koko raskausajan hehkuinkin. Olin valmistautunut huonosti nukkuvaan vauvaan ja yöherätyksiin muistellen esikoisen koliikkia. En kuitenkaan osannut valmistautua siihen, ettei vauva rauhoitu millään edes päivällä vaan suurimman osan ajasta hän vain huutaa eikä hänelle kelpaa kuin äiti. Kävin jopa vessassa välillä vauva rintarepussa.

Mistä tunnistin synnytyksen jälkeisen masennuksen? 

Tuo kaikki käy kenen vain jaksamiselle. Kuitenkin ihmiselle, jolla on aiempaa masennustaustaa ja taipuvaisuutta maanis-depressiivisyyteen, on tällainen vielä vaikeampaa. Ja niin minä putosin sinne masennuskuoppaan, jonka luulin tällä kertaa välttäväni.
Nukuin aamut pitkään vauvan kanssa ja lopun ajan päivästä vain haahuilin kotona. Vauva vihasi pitkällään oloa vaunuissa (tai ylipäätään pitkällään oloa), joten emme voineet kunnolla ulkoilla ennen rattaisiin siirtymistä. Kaipasin omaa, vanhaa itseäni, joka jaksoi tehdä muutakin kuin maata sohvalla suklaalevyn turvin. 
En kuitenkaan tohtinut jättää huutavaa vauvaa isän hoiviin, kun tiesin vauvan rauhoittuvan paremmin minun kanssani. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt ottaa sitä omaa aikaa, koska se olisi ollut tärkeää omalle hyvinvoinnille. 
En jaksanut enää myöskään tavata ketään. Laitoin viestiä ystäville, mutta näin heitä harvoin. Vihasin ihmisten yllätysvierailuja, koska koti ja minä olimme kuin pommin jäljiltä. 

Mistä sain apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen? 

Kävimme yleensä neuvolassa yhdessä Janin kanssa eikä siellä koskaan tullut puheeksi oma hyvinvointi. Kerran menin neuvolaan yksinäni ja se kaikki ahdistuneisuus, jonka olin pitänyt sisälläni, vain tulvi ulos. Ensimmäistä kertaa kuukausiin itkin, koska oli niin paha olla.
Tunsin myös huonoa omaatuntoa siitä, että vaikka minulla oli ihanat lapset ja rakastava puoliso, en osannut olla onnellinen vaan kaikki tuntui hyvin raskaalta ja vaikealta. Olin kyllä onnellinen ja kiitollinen kaikesta mitä minulla oli ja iloitsin pienistäkin asioista, mutta elämä ja arki yleensäkin tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. 
Kävin muutaman kerran juttelemassa tutun neuvolatädin kanssa ja sain avattua sanaisen arkkuni myös Janille. Olin turhaan pelännyt kertoa myös niistä pahoista tuntemuksista Janille. Hän auttoi parhaansa mukaan ja piti huolta, että minun oli hyvä olla. Osaksi ehkä halusin säästää häntä pahalta ololtani, koska olin todella masentunut kohdunulkoisen jälkeen ja meni pitkään, etten osannut iloita oikein mistään. En halunnut näyttää hänelle olevani taas huonossa kunnossa. 
Tämä auttoi niin, että pikkuhiljaa olotilani alkoi helpottaa.
Kun vauva oli tarpeeksi iso istumaan rattaissa, pääsimme vihdoin ulkoilemaan. Vihdoin minulla oli vauva, joka suostui olemaan rattaissaan. Ulkoilma ja lyhyetkin kävelylenkit auttoivat jaksamaan paremmin. 

Mitä synnytyksen jälkeinen masennus opetti minulle? 

  • Puhu vaikeastakin asioista kumppanillesi ja neuvolan henkilökunnalle. Sitä varten he ovat olemassa.
  • Neuvolasta voit saada ylimääräisiä aikoja juttelemista varten tai he voivat ohjata sinut jonkun muun luokse juttelemaan tuntemuksistasi. Muista kuitenkin kertoa, jos puhuminen ventovieraalle tuntuu huonolta ajatukselta. 
  • Ota omaa aikaa. Käy esimerkiksi ruokakaupassa yksin. 
  • Älä jää vauvan kanssa neljän seinän sisälle vaan käy esimerkiksi perhekerhossa. Minä kaipasin aikuisten seuraa, mutta ahdistuin vieraista ihmisistä, joten jäin kotiin. Luulen, että lähtemällä perhekerhoon olisin ystävystynyt nopeasti ja saanut muista äideistä arvokasta vertaistukea. 

 

Oletko sinä tai joku läheisesi sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen? 

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!