Makuuhuoneen sisustuksen piristysruiske

by - helmikuuta 26, 2018

Meidän makuuhuone ja sen sisustus on olleet jo pitkään mun pahimmat stressin aiheuttajat. Makuuhuoneen pitäisi olla seesteinen paikka, jossa rauhoittua ja sisustuksen olisi tarkoitus auttaa rentoutumaan. Meillä seinät on olleet puolitoista vuotta tyhjät, koska en ole osannut päättää mitä niille haluan. 
Pinterestiä selatessani tässä alkuvuoden puolella minulle tuli vahvat vibat siitä, että haluan jonkun näköisen amppelin makuuhuoneen nurkkaan. Etsin sellaista kuumeisesti ja löysinkin yhden Jyskistä. Mustan, kaksikerroksisen amppelin, joka olisi ollut täydellinen tuonne makuuhuoneeseen. Ostin kasvitkin siihen ennen kuin tajusin, että eihän tuonne nurkkaan saa sitä amppelia mitenkään kiinni, koska siellä kulkee kotelon sisässä yläkerran putket. Nyt amppeli etsii uutta paikkaa ja kasvit muuttivat makuuhuoneessa olevan hyllyn päälle. 
Tauluja mietin pitkään ja hartaasti. Selasin eri julistefirmojen sivuja monta viikkoa, kunnes Deseniolla sattui olemaan ale julisteista ja päädyin tilaamaan kaksi isoa julistetta sieltä. Julisteet kävivät niin hyvin yhteen makuuhuoneen Vallilan verhojen kanssa, että tiesin löytäneeni juuri ne oikeat. Ikeassakin sattuivat kehykset olemaan juuri alennuksessa.
Pienet kehykset löytyivät sattumalta Jyskistä. Niihin en vielä löytänyt sopivia kuvia tai tekstejä, joten leikin taitelijaa ja kirjoitin tussilla tekstin tulostuspaperille. Kivat niistä tuli silti ja ainakin on helppoa ja edullista vaihtaa kuvia, jos siltä tuntuu. 
Pinnasänky on vähän tyhjän panttina tuolla nurkassa, koska mehän nukumme perhepedissä taaperon kanssa. Ehkä se kohta pakataan varastoon, jos saisimme taaperon muuttamaan isosiskon kanssa samaan huoneeseen. 
Päiväpeittokin menee vaihtoon, kun löydän jostain valkoisen ja muhkean päiväpeiton edullisesti. Onhan tuo anopin tekemä peitto hieno, mutta se on tosi painava ja inhottavan karhea, jos haluaa sängyllä päivällä makoilla. 

Onko teillä makuuhuoneen seinillä tauluja?

 Jos on, niin millaisia? 

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!