Joulukortit hamahelmistä

by - joulukuuta 05, 2017

Meillä B tykkää tehdä hamahelmistä kuvioita vähän liiaksikin asti. Osan olemme jo laittaneet kaksipuoleisella teipillä koristamaan hänen huoneensa ovea, mutta siltikin kuvioita jäi yli. Bongasinkin Facebookin askarteluryhmässä idean, jonka päätin toteuttaa. 
Valmiit hamahelmikuviot vain liimataan kartongille ja alle kirjoitetaan jouluterveiset. Itse käytin kuumaliimaa, jotta kuviot varmasti pysyvät kartongissa. Meillä sattui olemaan vain valkoista kartonkia ja itse tykkäsin siitä, koska kuviot tulivat selkeästi esiin valkoisella pohjalla. Kartongin väriksi voisi valita jouluksi myös esimerkiksi punaisen tai vihreän. Kortteja voisi lisäksi koristella vielä kuvioteipeillä tai tarroilla. 
Meiltä sattui löytymään valmiina myös yksi hamahelmistä askarreltu Suomen lippu, joten sain tehtyä myös yhden itsenäisyyspäiväkortin. Joulukorteista yksi lähtee ainakin B:n päiväkodin hoitajille mukanaan viesti meidän osallistumisesta Joulupuukeräykseen.

Askarrellaanko teillä joulukortit itse tänä vuonna? 

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!