Pääsimme lehteen!

by - tammikuuta 11, 2017

Reilu vuosi sitten minuun otti yhteyttä Meidän Perhe-lehden toimittaja, joka oli tekemässä juttua risteilyillä käyvistä perheistä. En ole kirjoittanut tästä aiemmin blogiin, en kyllä edes tiedä miksi. Jotenkin asia alkoi pyörimään mielessä, kun huomasin Meidän Perheen uudistuneen logon ja lehtijutusta alkoi olla lähemmäs vuosi.
Me tykkäämme koko perheellä käydä Tukholman risteilyllä muutaman kerran vuodessa. Tytöt ovat käyneet monta kertaa jo laivalla ja tietävät mitä odottaa, kun risteilylle mennään. Pallomerta ja jälkkäripöytää, jos heiltä kysytään. 
Juttuun tehtiin haastattelu ja meillä kävi kuvaaja kotona. Yhtä pääkaupunkiseudulla asuvaa perhettä oli kuvattu ihan laivassa, mutta meiltä on se reilu viiden tunnin matka ensin taitettava satamaan, että pääsee edes laivaan. Siksi laivamatkoille lähteminen on hieman isomman kynnyksen päässä. Matkat tekevät näin isolla perheellä jo aika ison loven matkabudjettiin. 
Kuvaajan kanssa me sitten mietimme mikä voisi olla hyvä tapa ottaa kuvia, kun tosiaan oltiin kotona. No, me kerättiin kauhea määrä pöydille karkkia ja tuliaisia, että näyttäisi siltä kuin olisimme juuri tulleet risteilyltä kotiin. Otimme myös ulkona kuvia matkalaukkujen kanssa. Vedimme siis tyhjiä matkalaukkuja perässämme ja kävelimme pihaa edestakaisin kuvaajan räpsiessä kuvia. Kyllä siinä muutama naapuri saattoi ihmetellä mitä me oikein puuhaamme. 
Tytöthän olivat ihan innoissaan kameran edessä. Me aikuiset ehkä olimme hieman jäykempiä ja hetki meni lämmetä kameralle. Hyviä noista kuvista nyt kuitenkin tuli ja lehtijuttukin oli kiva. Meillä onkin jemmassa oma lehti niin tytöt voivat sitä lukea sitten isompana ja muistella kuvauksia.

Muistatko lukeneesi juttua risteilevistä perheistä? 

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!