Piparkakkutalo junan muodossa

by - joulukuuta 17, 2016

J:llä on tapana tehdä joka vuosi piparkakkutalo minun äidille syntymäpäivälahjaksi. Äidilläni on syntymäpäivät joulukuun alussa ja lahjan toimitus tapahtuu aina syntymäpäivän ja joulun välissä. Ennen äitini sai perinteisesti syntymäpäivänään pipareita omalta äidiltään ja halusimmekin tuota perinnettä jatkaa.
Me lapset leivoimmekin joka vuosi mummon kanssa pipareita aina mummon kuolemaan saakka. Se oli kiva jouluperinneja se oli yksi joulufiiliksen tuojista. Yleensä myös saimme itse päättää millaisen piparkakkutalon tekisimme. Minulla on itselläni mummon vanha piparkakkukirja keittiön hyllyssä. 
J ei koskaan tee samanlaista piparkakkutaloa vaan joka vuosi rakennelma tuntuu olevan suurempi. Toissa vuonna J teki linnan, viime vuonna majakan. Tänä vuonna oli vuorossa höyryjuna. Tekemiseen meni muutama viikko, joihin kuului muun muassa muutama palanut sormi ja muutama lattialle pudonnut pala.
Veturin lisäksi junassa on hiilivaunu, joka on täytetty rusinoilla sekä tukkivaunu, jonka tukkeina toimivat sikarin muotoiset keksit ja karkkikepit. Viimeisenä on vielä vaunu, jonka rahtikonttina on äidin lempparisuklaita eli kaksi after eight-rasiaa. 
Hieman jo pelottaa ensi vuoden piparkakkuprojekti, koska J:n tuntien siitä ei tule kovin yksinkertaista. Vielä kun saisin J:n tekemään kotiinkin piparkakkutalon. Ihan vaikka vaan sellaisen pienen mökin...
Juna koristaa nyt mummilaa loppiaiseen asti. Silloin on meillä perinteisesti saanut alkaa piparkakkutaloa syömään. Yleensä joku käy kuitenkin salaa haukkaamassa palasen jostain kohti ennen loppiaista. 

Onko teillä tapana tehdä piparkakkutalo joulun alla?

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!