Onnea on...

by - marraskuuta 20, 2016

Pitkät ja hitaat aamut, jotka voi viettää peittojen ja tyynyjen seassa katsellen Netflixiä. Me vauvan kanssa aika usein nukutaan pitkään ja vielä pötkötellään herättyämme sängyssä hetki katsellen Gilmoren tyttöjä. J nousee antamaan B:lle aamupalaa ja touhuamaan omia juttujaan. Vauva nukahtaa yöllä yleensä vasta kahden ja kolmen välillä, joten aamut ei ole oikein meidän vahvuus vielä; nimimerkillä unohdin Lissun hammastarkastuksen yksi maanantai-aamu. Onneksi Lissu muisti sen itse ja juoksi sinne koulusta.
Mökkireissut koko perheen voimin. Meillä ei ole minun vanhempieni mökille kovin pitkä matka ja ollaankin nyt monena viikonloppuna oltu mökillä. J:lle on hommaa ulkona ja B tykkää leikkiä sekä ulkona että mökin pihalla. Parasta siellä taitaa olla leikkimökki, jonka isäni on rakentanut minulle, kun olin pieni. Ensi kesänä meillä olisikin tarkoitus vähän rempata ja sisustaa leikkimökkiä. Pinterestissä on vaikka mitä ihania ideoita leikkimökin laittamiseen. Mökillä parasta on, ettei kenelläkään ole kiire minnekään ja siellä tulee väkisinkin vietettyä aikaa yhdessä, koska tekemistä ei ole samalla lailla kuin kotona. Viimeksi pelailimmekin B:n ja mummin kanssa Unoa ja Dominoa. 
Tyytyväinen vauva ja se tuhina, joka kuuluu vauvan nukkuessa onnellisena sylissä tai vieressä. Onko olemassa mitään parempaa kuin vauvan tuoksu? Välillä huomaan jääneeni vain tuijottamaan ja nuuhkimaan rauhallisesti nukkuvaa vauvaa. Jos voisin, pullottaisin vauvan tuoksua ja nuuhkisin monen vuoden kuluttua, kun lapset on isoja. 
Sopivat vaatteet vauvalle. Nipsulle oli koon 50 vaatteet monta viikkoa liian isoja ja nyt alkaa vaatteet näyttää sopivilta. Alla oleva kuva on otettu noin 4 viikkoisena ja nyt 7 viikkoisena vauva alkaa täyttää bodyn oikein. Tuo kuva on otettu myös mökkireissulla ja jotenkin oli hassua huomata miten pieni tuo meidän neiti onkaan, kun pehmolelut oli samankokoisia. Ja minun omassa lapsuudessa leikeissä ollut rakas vauvanukke oli isompi kuin vauva. Se oli aika järkytys.   
Oma isosisko <3 Tai oikeastaan omat isosiskot, koska Nipsultahan niitä löytyy kaksi. Molemmat tytöt ovat ottaneet vauvan vastaan tosi hyvin ja haluaisivatkin osallistua vauvan hoitoon mahdollisimman paljon. Lissultahan se onnistuu huomattavasti helpommin, koska Lissu voi nostella ja kantaa vauvaa toisin kuin B. Tämä helpottaakin arkea, kun voin antaa vauvan Lissulle, jos haluan mennä suihkuun J:n ollessa muualla. B on saanut pitää vauvaa sylissä useamman kerran ja käykin pussailemassa vauvaa useaan otteeseen päivän mittaan. B on myös haka tuomaan tutin, kun sitä tarvitaan. 
Lautapelit J:n kanssa lasten mentyä nukkumaan. Me molemmat tykätään tosi paljon pelata lautapelejä ja mökillä me pelataan sekä koko perheellä että keskenämme. Pitäisi varmaan alkaa pelaamaan enemmän kotonakin lasten mentyä nukkumaan. Nyt meillä on mennyt kaikki illat huutavan vauvan hyssyttelyyn, mutta ehkä koliikin poistuttua saataisiin pelailtua paremmin. Yksi kaikkien aikojen suosikeista on Scrabble ja se onkin meidän joulutoivelistalla englanninkielisenä. 

Mikä teillä on parasta just nyt? 

You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!