Viikkokatsaus 33/15

by - elokuuta 24, 2015

Maanantaina vietettiin J:n kanssa vähän etuajassa vuosipäivää ja mun nimipäiviä. Käytiin syömässä hyvin ja nautittiin toistemme seurasta. B oli mummilassa lomalla ja Lissu oli kaverin luona yökylässä. 
            

                   

Katsomisen arvoinen elokuva!  
Tiistaina ja keskiviikkona oltiin vaan kotona ja Lissu mietti koulun alkua. Pakattiin koulureppu ja mietittiin vaatteet valmiiksi. Torstaina koulu sitten alkoi. Siitä enemmän täällä.


                     

Perjantaina oltiin Lissun kanssa kahdestaan kotona, koska J lähti jo torstaina reissuun hakemaan B:tä kotiin ja vierailemaan sukulaisten luona. Tehtiin Lissun kanssa pizzaa ja katottiin leffaa. Lissu oli myös innoissaan, koska sai kaiken huomion pitkästä aikaa itselleen. 



                       

Lauantaina Lissu nukkui pitkään. Oli hieman ilmeisesti koulun alku jännittänyt, kun tyttö vetäisi yhdentoista tunnin unet! Haettiin J & B bussilta ja käännettiin auton nokka kohti mökkiä. Siellä olikin ihanan kesäinen ilma ja päästiin grillaamaan, saunomaan ja uimaan. Minä tosin en ole vieläkään heittänyt talviturkkia (edes viime kesäistä).



                        

B jostain syystä poseeraa nyt kuvissa aina peukalo ja etusormi pystyssä.
Kai hän yrittää näyttää rauhanmerkkiä. 
                        



Sunnuntaina tytöt leikkivät minun vanhassa leikkimökissä, joka kaipailee uudistusta. Ehkä minä sen ensi kesänä sisustan. Uusi maalikerros ja verhot saisi jo paljon aikaan. Minulla oli kesäflunssa ja palelin auringonpaisteessa neuleella, mutta tytöt ja J palvoivat aurinkoa siitäkin edestä.


                      



You May Also Like

0 Comments

Kiitos kommentistasi!