Susanna 2.0

by - kesäkuuta 16, 2015

Tai 3.0 tai mikälie jo onkaan. Elämäntaparemontti on kuitenkin alkanut.


Niin kuin jo aiemmin mainitsin, palkattiin personal trainer aiemmin keväällä. Meillä kummallakin on oma kahdeksan viikon ohjelma, johon minulla kuuluu lenkkeilyä, salitreeniä ja ryhmäliikuntaa. Varsinkin tuohon salitreeniin tarvitsin apua. Olen siis aiemminkin treenannut salilla, mutten ole koskaan oikein tiennyt mitä siellä teen. Nytpä sitten tiedän. Kyllä se treeni selvästi lihaksissa tuntuukin. Pari viikkoa on menny aika plörinäksi tuon selän kanssa taistellessa kylläkin.




                                    


Ruokavalioonkin alettiin viikko sitten kunnolla tehdä muutoksia. Nykyään punnitaan kaikki ruoka-aineet, joita syödään ja tosi puhtaalla ruokavaliolla mennään. Dieettiin kuuluu aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala, jotka pitää syödä kolmen tunnin välein. Olen itse joutunut jättämään monena päivänä tuon välipalan välistä, koska ruokamäärät on niin isoja, etten yksinkertaisesti jaksa syödä sitä. Viikon olen jo dieetillä ollut ja vaaka näyttää tällä hetkellä kaksi kiloa vähemmän kuin viikko sitten eli oikeilla jäljillä ollaan. Nyt kun saan vielä liikunnan tarjoamat edut tähän mukaan niin johan alkaa läski lähtemään.





Olen itse todella tyytymätön siihen miltä tällä hetkellä näytän ja miltä itsestäni tuntuu. Olen kerryttänyt tässä vuoden aikana kymmenen ylimääräistä kiloa ja mieluiten pudottaisin viisitoista. Olen kuitenkin tyytyväinen jo jos saan pois edes viisi kiloa. Haluaisin myös laihtua ennen mahdollista uutta raskautta, koska haluaisin näyttää raskaanakin mahdollisimman hyvältä ja ennen kaikkea olla keräämättä raskauden aikana ylimääräisiä kiloja. 

Pidän teidätkin ajan tasalla, miten tämä elämäntaparemontti menee. Varmastikin varsinkin viikkokatsauksissa tämä tulee näkymään.

You May Also Like

2 Comments

  1. Must sä näytät hyvälle mutta ymmärrän kyllä kokemuksesta et ittee ahdistaa jos jostain kiristää vaikkei sitä muut osaa ajatella :)

    Mua kiinnostais mitä te syötte? Jos tulis meidänkin arkeen jotain uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ne kuvakulmat :D oon vaan 155.5cm pitkä ja painan 67 tällä hetkellä eli mulla on reippaasti ylipainoo.

      Teenpä tuosta ruokavaliosta vielä sitten oman postauksen joku päivä:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!